Image Map

2. kesäkuuta 2013

Valokuvauskisa, äänestä!

Nyt te lukijat saatte äänestää voittajan! Viikko aikaa äänestää. Valitsen myös oman lempparini lopuksi.
En laita aluksi kuvien ottajien nimiä, ettei niiden perusteella äänestetä. Voin tuloksien mukana kertoa sitten kuvien ottajien nimet. Äänestys sivupalkissa.

Tarhakuvat:


1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.

 Ratsastuskuvat:


1.
Itse kuva ei ehkä kerro ihan koko tarinaa, joten ajattelin rustata tähän mukaan pienen tekstin, jotta kaikille olisi selvää miksi valitsin juuri tämän otoksen.


Molla täytti kyseisenä päivänä 30 vuotta, mikä on hevoselle jo paljon. Iästään huolimatta se porskuttaa vieläkin satunnaisesti maastomopona tai kenttäratsuna yhtä iloisesti kuin aina ennenkin. Mollalla on takanaan hieno ura kisa- ja siitoshevosena. Se on menestynyt hyvin sekä este- että kouluratsastuksessa ja jättänyt meille 6 upeaa varsaa, jotka ovat ehtineet jatkaa hienoasukua kolmanteen polveen saakka. Molla on ollut upea kisahevonen, opetusmestari, äiti, mummi ja isomummi.

Molla on aina rakastunut esteitä. Kouluratsastuksessa se ei pärjännyt korkeammilla tasoilla, koska oli todella kuuma, mutta esteillä se loisti. Molla osallistui seuratason estekilpailuihin vielä 29-vuotiaana. Tänä vuonna syntymäpäivänään Molla pääsi hyppäämään elämänsä viimeisen esteen. Hienon hypyn jälkeen sen on hyvä vaihtaa vaihde hiljaisemmalle ja viettää kotona leppoisia eläkepäiviä ilman huolen häivää.

Hypyn jälkeen Molla söi tyytyväisenä kolmellakymmenellä porkkanalla koristellun syntymäpäiväkakkunsa. Sen jälkeen oli hyvä kävellä talliin viimeistä kertaa tallin tapahtumasta. Toivottavasti Mollalla on vielä monta hyvää vuotta jäljellä! (:

2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.

12 kommenttia:

Viestit näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne, älä siis lähetä viestiä monta kertaa (: